D/E-tytöt

Uutisia



Nurmon Jymyn E- ja D-tyttöjen joukkueet aloittivat pelikautensa toukokuun alussa. Joukkueeseen mahtuu edelleen mukaan 2009-2012 -syntyneitä tyttöjä! Yhteystiedot ⬇️

 

Nurmon Jymyn pesistytöt (s. 2009-2012) pelaavat ensi kaudella sekä D-tyttöjen että E-tyttöjen pelisarjoissa. Joukkueet osallistuvat kesän Etenee-leirille sekä valtakunnallisille Tenava- ja Suurleireille.

Hyvä joukkuehenki, tekemisen into ja uuden oppiminen ovat meille tärkeitä asioita. "Kaikki peliin" -slogan tarkoittaa sitä, että kaikki saavat pelata kesän aikana monissa eri rooleissa ja kun pelataan, pelataan täydellä sydämellä! 

 

Kiinnostaako pesis?

Joukkueisiimme otetaan mukaan uusia pelaajia. Talvikauden aikana on mahdollisuus oppia lajin perustaitoja. Pelaamaan opitaan kesän aikana. Aiempaa lajitaustaa tai kokemusta pesiksestä ei tarvitse olla. Jos pesis kiinnostaa, se riittää! Me todellakin haluamme lisää harrastajia, joten tervetuloa mukaan!

Harrastusmaksut pyritään pitämään mahdollisimman pieninä. Kausimaksu on 100 €. Muita kuluja tulee vain lisenssistä ja leirimaksuista. Lainavarusteilla pääsee alkuun. Heti ei tarvitse hankkia uusia välineitä. 

 

Talven treeniajat:

ke 19.20-20.30 Hyllykallion koulu

to 16.45-18 Nurmohalli juoksusuora (nopeus ja fysiikka)

la 9-10.30 Nurmohalli

su 17.30-19 Nurmon yläaste

 

Lisätietoa 

Rea Tokkari 044 3637429 / reatokkari@gmail.com